
20-vuotta yhtä juhlaa! Yhtye kiittää Juhlakiertueensa yli 17000 hengen yleisöä. Kuoro palaa esiintymisareenoille 2010, infoa seuraa.
Semmarit eli Seminaarinmäen Mieslaulajat on vuonna 1989 perustettu mieskuoro, joka on menestyksekkäästi harhaillut omia polkujaan jo kaksikymmentä vuotta.
Kuoro on pysynyt alusta alkaen uskollisena valitulle linjalle esittää ainoastaan omaa materiaalia, jonka tekemiseen kaikki 21 kuorolaista osallistuvat. Semmareiden show koostuu musiikista, draamallisista elementeistä, naurusta, valosta, savusta ja yllättävistä käänteistä. Kuoro on esiintynyt kotimaan lisaksi ulkomailla aina Yhdysvalloissa ja Kanadassa asti.
***
Seitsemäs albumi ilmestyI 18.4.2007.
Ulkomaillakin usein keikkailleen Semmareiden showsta on syntynyt tavaramerkki, joka kerää Suomen suurimmat konserttisalit täyteen vuosi vuoden jälkeen. Ryhmä syntyi jo vuonna 1989, kun joukko jyväskyläläisiä opiskelijoita perusti erilaisen mieskuoron, joka tekee omaa rockhenkistä musiikkiaan. Nykyään Semmarikonsertti on kahden tunnin totaalinen show, joka on paljon lähempänä rock-keikkaa kuin perinteistä konserttia.
Semmareiden tämän kevään levynjulkaisukiertueen lipunmyynti on kovassa vauhdissa. Esimerkiksi Tampere-talon 1700-paikkainen sali myytiin loppuun jo kuukausi ennen keikkaa. Helsingissä normaalit konserttisalit ovat käyneet "kuorolle" liian pieniksi - kevään televisioitava keikka järjestetäänkin Helsingin Messukeskuksen isossa Amfi-hallissa, joka vetää yli 4000 katsojaa. Pelkästään Jyväskylässä kuoro järjestää kiertueellaan neljä eri konserttia.
Seminaarinmäen mieslaulajat on julkaissut 6 albumia ja tupla-DVD:n. Neljä vuotta sitten julkaistu Wunderbaum -albumi meni suoraan Suomen listakärkeen ja Filminauhaa-dvd pyöri listan kärkiviisikossa viikkoja. Huhtikuussa julkaistava Laulut ja tarinat -pitkäsoitto saattaa hyvinkin yltää samaan. Aika hyvin "kuorolevylle"!
Kesällä 2007 Semmarit esiintyy eri festareilla ja vie musiikkiaan myös Brittein saarille. Semmareiden erikoisuus heinäkuun lopussa on Semmarirekka, joka toimii esiintymislavana niin turuilla kuin toreillakin.
Virallinen kotisivu: www.semmarit.fi
Semmarit @ MySpace
Lisätietoja & haastattelut:
pasi.pohjola@semmarit.fi
Lavatekniikka:
Kuva: Minna Tuomainen