scb

Soul Captain Band

Suomenkielisen reggaen lippulaivue Soul Captain Band, teki pitkään odotetun paluun keikkalavoille touko- ja kesäkuussa 2009. Yhtye esiintyi klubien lisäksi myös Provinssirockissa ja Ruisrockissa.

Yhtyeen perustivat alunperin Jukka Poika alias Jukka Rousu, Seppo "Paarma" Salmi, Kari Hulkkonen, Jori Hulkkonen ja Tommi "Bommitommi" Tikkanen.

Vuonna 2001 julkaistu ja ilmestyessään suoraan albumilistan sijalle 6. kivunnut debyyttialbumi "Jokaiselle tulta" on saavuttanut ainoana suomenkielisenä reggaelevynä kultaa.

Ennen debyyttialbuminsa julkaisua bändi keikkaili runsaasti ja keräsi suuria yleisömääriä ympärilleen ollen hurjassa livemaineessa kunnes yhtye päätti lopettaa keikkailun syksyllä 2001.

Kukin jäsen tahoillaan jatkoi musiikin tekemistä, mm. Jukka Poika, Nopsajalka ja Tommi "Bommitommi" Tikkanen, jotka perustivat Kapteeni Ä-ni -ryhmän.

Sittemmin suurin osa bändistä, lukuunottamatta Sonja Korkmania ja Jaakko Lukkarista sekä soolouralle lähtenyttä Jukka Poikaa, kerääntyi studioon julkaisten vuonna 2004 Soul Captain Bandin toisen albumin "Tanssijan valinta". Tämä kokoonpano vokalisteinaan Nopsajalka, Seppo "Paarma" Salmi, Papa Zai ja Momo Cat keikkaili kesään 2005 asti. Sen jälkeen yhtye ankkuroitiin, mutta sen jäsenet ovat jatkaneet soittajina muissa kokoonpanoissa, mm. Nopsajalka soolouralla ja Bommitommi tuottajana.

Viimein koitti hetki, että koko alkuperäinen Soul Captain Band -ryhmä oli ensi kertaa kahdeksaan vuoteen kasassa. Keikat olivat todellinen suomireggaen alkuräjähdyksen juhla. Sen kohina ei ole vieläkään vaiennut. Jokaiselle tulta, elävänä!

Kokoonpano:

Jukka Poika - laulu
Nopsajalka - rapit
Seppo Salmi - kitara
Jori Hulkkonen - kitara
Tommi Tikkanen - koskettimet
Sonja Korkman - lyömäsoittimet ja taustalaulut
Kari Hulkkonen - basso
Jaakko Lukkarinen - rummut ja lyömäsoittimet
Eero Savela - trumpetti
Erno Haukkala - pasuuna

Levy-yhtiö/kontaktit:

Backstage Alliance
Milla Palovaara
040 596 7973
milla.palovaara@backstagealliance.com